Lankahamsteri

Lankahamsteri täällä terve. Ei vaines, en voi olla lankahamsteri, koska en vain hamstraa lankoja, vaan myös käytän niitä.

Oiva tilaisuus saapui, kun pääsin käymään Tampereen Lankamaailmassa. Tai no, ristiriitaisin tuntein sieltä lähdin, koska rahat meni, mutta kädessä roikkui pullisteleva kassillinen lankaa.

Nappasin onneksi muutaman kännykkäkuvan uunituoreista langoista. Niinhän siinä kävi, ettei ne kauaa kääreissään pysyneet. Osa on jo päätynyt puikoille, osa on tullut jo valmiiksi. Minä kun innostun, niin siinä ei pidättele mikään...

Vajaa 1kg painoi tuo pullollaan oleva lankakassi, kun Lankamaailman ovesta pihalle astelin...




Eniten mukaan tarttui sukkalankaa. Sukkia teen ehdottomasti eniten, ja se taitaa olla mieluisinta. Regia on muodostunut tämän hetken lempi sukkalangaksi. Löysin tuollaisen Tweed-version, joten sitä pitää kokeilla. Sen lisäksi pari perus Maijaa ihanissa väreissä. Ja tuo Austermann! Mitkä värit, ah ja voi! Siitä tulee vielä muutamat ihanat sateenkaari-sukat jossain välissä.



Perus Vilmaa ale-laarista. Näitä värejä tarvitsee aina, jos ei muuhun, niin kirjoneulepohjaksi ainakin.


Nämäkin ale-laarista. Niin oli herkulliset värit näissäkin, että nam.




Semmoista. Näistä syntyneitä tuotoksia päästään toivottavasti kohta tarkastelemaan :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Sisällön tarjoaa Blogger.