Hiilen tahrima

Perinteet kunniaan, vai kuinka? En tänäkään vuonna julkaissut joulujuttuja, välipäiväkuulumisia tai uuden vuoden kollaaseja. Vaikka kuinka tekosyyltä kuulostaakin, kuvia valmistuneista töistä en ole saanut otettua. Toinen puolisko on reissannut maailmalla ainoan kameramme kanssa, tietokoneeni on sanonut itsensä irti paljon tehoa vaativasta kuvankäsittelyohjelmastani jo aikoja sitten ja luottokuvaajani on ollut milloin milläkin mantereella työhommissa. Neulonut kuitenkin olen, muuttanut lankavarastoni (kyllä sitä kehtaa jo varastoksi sanoa) uuteen asuntoon ja samalla kartuttanut varastoa lisää. No, mutta nyt kuitenkin asiaan eli siihen neulomiseen ja sen tuotoksiin.

Mitä: beccs by Isabell Kraemer (maksullinen ohje Ravelryssa) 

Mistä: Harmaa Drops Karisma 

Miten: Pyöröpuikoilla 5,0 saumattomasti ylhäältä alas 

Miksi: Itselle käyttöneuleeksi

Kun kamera reissaa maailmalla ja neuleet valmistuvat täällä Suomessa innokkaan neulojan käsissä, voi käydä niin, että neuleita käytetään paljon ennen kuin ne ehtivät kameran eteen. Niin kävi tämänkin ihanan paidan kanssa. On ollut päälläni lähes päivittäin viimeisen kuukauden ajan. Sen kyllä huomaa, jos tarkkaan katselee. Ensinnäkin huitaisin hihaani takan reunukseen, josta jäi hiilenmusta jälki. Ei lähde pois hellävaraisen sisukkaasta puhdistamisesta huolimatta. Sen lisäksi lanka on päässyt jo hieman nukkaantumaan. Katselin jo lankakaupassa nukkakiveä (onko se sen oikea nimi edes?). Kokemuksia otetaan vastaan tehokkaimmasta ja hellävaraisimmasta nukan poistotekniikasta. Mutta ajatuksenani onkin tehdä kaikki neuleeni käyttöön, ei vitriiniin esille, joten käyttö saa niissä näkyäkin. Muistanpa ikuisesti sen kylmän pakkasaamun, kun kolme villapaitaa päällä palellen yritin sytyttää takkaa tuloksena vain savuava kasa puuta ja hiilenmusta jälki hihan pielessä. 

Mutta paidasta vielä. On aivan ihana! Ohje oli selkeä ja helppo, vaikka ensin vähän karsastelin ideaa, että silmukat paitaan joutuu poimimaan palmikko-osan reunasta. Tiedä sitten oliko kyseessä hyvä lanka  silmukoiden poimintaan vai neulojan vaivihkaa karttuneet taidot, mutta silmukoiden poimimiskohta näyttää hyvin siistiltä. Jee, onnistumisen tunne! Lankakin on tuntunut hintaansa nähden kelpoiselta ja varsinkin lämpimältä. Pientä nyppyyntymistä on ilmaantunut, mutta siellä se menee sen hiilitahran seassa hyvin. Tämä paita voisi ansaita jopa luottoneuleen kunniamaininnan. 

Lämpöisten neuleiden täyttämää vuoden alkua! 

6 comments 2017, drops karisma, palmikko, villapaita

Share:

Lempirötväke

Kaunis sana, eikö? Rötväke-sanan kuulin, kun joku kertoi lempivillapaidastaan, joka on semmoinen löysä, pehmeä, lämmin ja semmoinen kaikkialla pidettävä. Ihan selvä rötväke.

Tämä ohje on ollut neulejonossani jo ties kuinka kauan. Vihdoin sain sen puikoille. Tai kaikki lähti oikeastaan siitä, kun Titityyssä taannoin ilmoitettiin Rowanin Fine Tweedin loppumyynnistä. Minä menin ja vein korin viimeiset kerät tätä sävyä. Ihana langan sävy, jota en osaa sanoin kuvailla. Luumuinen, vähän vaaleanpunaisehko, marjapuuroinen. No, annetaan kuvien puhua puolestaan, ne osaa paremmin.

Mitä:  La grasse matinée (ilmainen ohje englanniksi Ravelryssa  ja suomeksi täällä)

Mistä: Rowan Fine Tweed

Miten: Pyöröpuikot 3,0 ja 2,5

Miksi: Lempirötväkkeeksi (hih, mikä sana!)

Rowanin Fine Tweed oli tosi jännä lanka! Välillä seitinohutta, välillä yllättävän paksua. Ensin vähän jännitti, että voiko tästä tulla muka tasaista pintaa, mutta kappas vain, niinhän siitä tuli. Tai tuollaista sopivan rouhean tasaista. Tweed-nypyt tuo vielä oman lisäyksensä rouheuteen. Kuitenkin lopputulos on hämmentävän pehmeä ja todella kevyt.

Mun neulekäsiala on mysteeri. Saan tiheyden sopimaan (useimmiten) täydellisesti ohjeen tiheytyeen. Jostain ihmeellisestä syystä saan kaula-aukon silti isommaksi, kuin on tarkoitus. Mysteeristä, eikö? Vaikka teen aloituksen pienemmillä puikoilla, tässäkin jouduin alussa vähentämään silmukoita, että sain kaula-aukon pysymään paikallaan. Onneksi jaksan aina purkaa aloituksen, kun huomaan tämän mysteerin. Se, miten paljon sadatteluja ja muita kauniita sanoja siihen menee, ei kuulu tähän tekstiin.

Tämän paidan kruunu on ehdottomasti hihojen ja alareunan pienet, mutta sitäkin tärkeämmät pitsit. Tai reiät. Miten sen haluaa nähdä. Se viimeistelee muuten niin simppelin paidan. Ja niitä oli kiva tehdä. Kyllä neulojankin mielihyvä täytyy ottaa huomioon.

Lempirötväke on ollut ehdottomasti nimensä arvoinen neulottava. Tällä jatketaan kohti syksyn ja talven pakkasia!

7 comments 2016, ilmainen ohje, Rowan, villapaita

Share:

Sisämaan tyttö

Mitä:  Veera Välimäen East Coast Girl (maksullinen ohje Ravelryssa)

Mistä: Drops Alpaca 

Miten: Pyöröpuikot 3,0 ja 2,5

Miksi: Joka sisämaan tyttö (ja varmaan muunkin maan tytöt) tarvitsevat pitsineuletakin 

Tämä malli on ilmestymisestään saakka kummitellut päässäni ja vaatinut päästä neulottavakseni. Kerran lankakoria penkoessani käsiini sattui Dropsin usvan sinivihertävät Alpaca-lankakerät ja PAM - siitä se lähti. Neulojaa vietiin kuin härkää sarvista. Tai neulojaa puikoista. Tiedättehän? Muutama hassu päivä ja siinä se on, valmis paita. 

Ihana neulottava. Kohtuullisen helppo, pystyi samalla katsomaan televisiota, mutta piti mielenkiinnon kuitenkin yllä. Erittäin tyytyväinen olen tuon kaarrokkeen istuvuuteen. Ne eivät aina istu, mutta tämä istuu kuin valettu. Luultavasti niskan lyhennettyjen kerrosten ansiota. Nerokas se, joka on sen keksinyt. 

Kaarrokkeen pitsiosuuden taisin alussa purkaa muutamaan kertaan. Ensin, koska en (taaskaan) lukenut ohjetta kunnolla ja neuloin liian pitkälle samaa kuviota. Mikä luetunymmärtämistaito? Toiseksi, pohdin tuota pitsikuvioiden ja nurjien silmukoiden suhdetta. Kuvittelin, että nurjat silmukat jatkaisivat samassa linjassa ja pitsikuviot kulkisivat niiden välissä. Nyt ne menevät lomittain. Tutkin alkuperäisen ohjeen kuvia suurennuslasin kanssa ja tulin siihen tulokseen, että näin se on mentävä. Oli miten oli, kuvio miellyttää omaa silmääni - oli se oikein tai väärin neulottu - ja se siitä.

Nappivalintaa mietin pitkään. Olin jo ompelemassa metallisia nappeja, mutta päädyin sitten näihin kierrätysnappeihin, jotka tongin loputtomasta nappipurnukastani (se on muuten terapeuttinen purnukka se!). Voi olla, että samanlaiset napit olisivat tuoneet viimeistellymmän fiiliksen ja niin päin pois, mutta minä en olekaan sen ihan viimeistellyn ystävä. Jotain pientä pitää olla. Niin, ja halusin ehdottomasti koko rivistön täydeltä nappeja, vaikka alkuperäisessä mallissa on vain muutama. Koska heti taskujen jälkeen napit ovat ihan pop. 

Meinasin jättää vartalo-osan muotoilut pois. Ajattelin, että ei, minä en mitään nakin kuorta halua, haluan löysähkön ja mukavan neuleen. Onneksi en jättänyt, tähän malliin muutama kavennus lantion kohdalla sopii erinomaisesti eikä paita silti tunnu nakin kuorelta. Kerrankin sitä malttoi uskoa ohjetta eikä lähteä soveltamaan muka paremmin tietävänä. Joskus näinkin.

Tästä paidasta tuli aivan ihana. Pehmeä, jopa hieman ylellinen, lämmin ja mukava. Kyllä se Välimäen Veera vaan osaa. 

Ja kyllä, jo perinteeksi muodostunut kuvausassistentti oli myös paikalla ja eksyi mukaan kuviin. Assistentti ei ollut kovin tyytyväinen kuvauspaikkaan pienen kokonsa takia ja istui kuvausten ajan takkini päällä. Vaati siitä vielä palkkiota, mokomakin. 

5 comments 2016, drops alpaca, neuletakki, pitsineule, veera välimäki, villapaita

Share:

Retki

Harrastan retkeilyä. En vielä mitään kovin extremeä, mutta rakastan kansallis- ja luonnonpuistoja, metsän rauhaa ja pehmeitä, mutkittelevia polkuja. Vuosien saatossa olen keräillyt jo jonkun verran retkeilijän perusvarusteita; makuupussin, trangian, kuksan, retkikengät... Mutta varsinkin näin talviaikaan (mihin talviaikaan, lumihan juuri suli?) vaatetuksen merkitys ulkona oleillessa korostuu. Käsityöharrastuksen myötä olen oppinut onneksi laadukkaiden materiaalien merkityksen ja eri materiaalien ominaisuudet. Niistä on erityistä hyötyä mietittäessä ulkoiluvaatteita, joiden tulee lämmittää, mutta jotka eivät saa hiostaa. Näiden oppien pohjalta neuloin itselleni joka retkeilijän perusvarusteen: villapaidan.

Mitä:  Retki-paita (mukaillen Jonna Hietalan Kerällä-kirjan "Kaula-aukosta alaspäin" -paidan ohjetta)  

Mistä: Novita Isoveli ja Isager Alpaca 1 yhdessä neulottuna

Miten:  Ylhäältä alas raglan-lisäyksillä, koivupyöröt 6,0

Miksi: Retkeilijän perusvarusteeksi 

Äiti kiikutti minulle taannoin kassillisen Novitan villalankaa. "Sinä kun oot tehnyt niitä sukkia meille niin paljon, niin ota tästä vähän lisää lankaa". En viitsinyt mainita, miten oma lankavarasto on lähiaikoina pullistunut kilokaupalla, vaan iloisena ilmaisesta langasta otin kassin hymyssä suin vastaan ja aloin suunnitella villapaitaa. Ja koska olen päässyt nyt niin sanotusti "parempien" lankojen makuun, halusin paitaan vielä jotain pientä ekstraa. Kävin Titityystä nappaamassa hyllyn viimeiset vaaleanpunaiset Isagerin Alpaca 1:t. Yllätyin itsekin tuosta vaaleanpunaisesta valinnasta, mutta sävy oli niin herkullinen, ettei sitä pieni ihminen voinut vastustaa (katsokaa vaikka!). En tiennyt, mitä Alpaca 1 ja äidiltä saamani Novitan Isoveli toisistansa tykkäisivät, mutta ilmeisesti ne viihtyvät kohtuullisen hyvin yhdessä.

Villapaita pääsi heti testikäyttöön, kun suuntasimme pääsiäislomalla Kolin jylhiin maisemiin. Kolilla Retki-paita oli mukanani hiihtoladulla sekä päiväpatikoinneilla. Yöksi ripustin paidan tuulettumaan ulos pakkaseen ja seuraavana päivänä taas päälle. Retki-paita läpäisi testin heittämällä. Se lämmitti Kolin korkeiden vaarojen tuulta vastaan ja sinnitteli väsyneen hiihtäjän päällä sohjoisilla laduilla. Se kesti painavan päivärepun painon alla patikoidessa ja jaksoi mukisematta nuotiopaikan savuisessa tunnelmassa. Ihan harmittaa laittaa paita nyt kaappiin kevättä piiloon. Tai jos sittenkin jätän paidan vielä esille siltä varalta, että juhannuksena tulee lunta ja heinäkuussa on nollakeli. Suomen kesä ei neulojaa petä.

Huomatkaa, mikä huivi on kaulassa. Aiemmin talvella neulomani alpakkainen huivi, jonka aluksi
hylkäsin lahjoitettavien koriin, mutta joka sittemmiten on ollut mukanani lähes kaikkialla ja osoittautunut mitä parhaimmaksi huivi-kumppaniksi. Hyi minua.

Ja ei hätää, myös aiemmin postaamani Eräritaritar oli reissussa mukana. Se pääsi hieman hienompaan käyttöön, kevyemmille retkille ja esiteltäväksi hiihtokahvioissa ja ravintoloissa. Se oli jopa vähän polleana näistä esittelyistä. Ja ihan syystä.

4 comments 2016, Isager, raita, villapaita

Share:

Eräritaritar

Luitko otsikon muutamaan kertaan? Pakko oli nimetä tämä paita Eräritarittareksi (huh, pitipä tavuttaa muutamaan otteeseen tuokin!). Alkuperäinen ohje on Islantilaisia neuleita -kirjasta ohje nimeltä Riddare, joka on islantia ja tarkoittaa ritaria. Minä tein tästä naisten version, siksi -tar pääte. Ja paita kuvattiin siskon kanssa lauantain eräretkellä.

Mitä:  Eräritaritar (alkuperäinen ohje Riddare kirjasta Islantilaisia neuleita) 

Mistä: Ístex  Léttlopi

Miten:  Alhaalta ylös koivupuisilla pyöröillä 3,0 ja 4,0

Miksi: Kevään viimeisille pakkaspäiville 

Olen tästä hieman ylpeä. Ehkä aika paljonkin ylpeä. Sillä en ole mikään kirjoneuleguru. Muutaman kerran olen kirjoneuletta tehnyt, ja useamman kerran siinä epäonnistunut. Nyt olin kerrankin kaukaa viisas, ja opettelin ensin kirjoneuletekniikat alta pois, niin että paita onnistui sutaista sitten kerralla. Tai melkein kerralla. En purkanut kuin kerran kaarrokeosan. Se on vähän. Jos tuijottaa tuota kaarroketta tarkemmin, siellä on muutama kierros, jotka aiheuttivat päänvaivaa kolmen langan kanssa, joista ainakin kahta piti välillä sitoa ja muistaa lankadominanssi ja äh. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tästä tuli parempi kuin osasin kuvitellakaan! 

Kirjoneuletekniikoista opettelin ensinnäkin lankadominanssin. Eli sen, miten päin lankoja pidellään. Ja niitähän pidellään sitten samoin päin hamaan tappiin asti. Täällä ainakin havainnollistava teksti lankadominassista. 

Sitten se lankojen pitäminen käsissä, niin, että ne tosiaan on samassa järjestyksessä koko ajan. Kokeilin ensin tätä. Hyvä ohje, ja toimi kyllä muissa hommissa, joissa oli lyhyempiä langanjuoksuja mutta ei tässä työssä. Kaikkea kannattaa silti kokeilla. Lopulta päädyin pitämään lankoja näin (löytyy sivun lopusta). Silloin kun työssä oli kolme lankaa samaan aikaan ja niitä sidottiin tuonne ja tänne (niitä rivejä ei tässä paidassa muuten montaa ollut - onneksi), otin käyttöön viidakon lait: yksi lanka sormella, muut oman onnensa nojassa työn takapuolella. Mites se sanonta meni; kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja kirjoneulomisessa. Eikö? 

Tämä on ihan kaikkien tapojeni vastaista, mutta neuloin myös mallitilkun! Ja kyllä sanon, että kannatti. Nyt osasin ennakoida ja valita löysähkölle käsialalleni ohjetta hieman pienemmät puikot. Ja kas, samaan neuletiheyteen päästiin ja neule sopii päälleni täydellisesti. Menin jopa niin pitkälle, että tutkin aiemmin paidan tehneiden kommentteja (tämä on oikeasti niin neuletapojeni vastaista tällainen huolellisuus), ja sain selville, että tässä mallissa (kuten ilmeisesti aika monessa kirjan muussakin mallissa) hihat ovat, ainakin naisten käsiin, suunnattoman isot. Ne teinkin omasta päästä. Pieniä vaikeuksiahan se aiheutti siinä kohtaa, kun hihat piti yhdistää vartalo-osaan. Mutta hei, siitäkin selvittiin! 

Ja nyt mulla on kauniimpaakin kauniimpi Eräritaritar-paita. Minä onnellinen. Yhtä onnellinen kuin kuvausassistenttimme tässä kuvassa. 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

- Sanna

7 comments 2016, kirjoneule, Lettlopi, villapaita

Share: