Keltainen tuli, toukokuu ei. Kevät vetää hurjalla kiireellä eteenpäin pientä ihmistä kuin härkää narussa. Tässä on jos jonkinmoista projektia käynnissä, yhtenä niistä mainittakoon semmoinen pieni gradu. Ja välillä tuntuu, että neulon kuin hullu iltamyöhäisellä (nollaan gradun täyteisiä aivojani) eikä mikään valmistu. Ei varmaan valmistukaan, jos purkaa kaiken kiukkupäissään heti, jos jokin menee vähän pieleen.
Otin sitten kotoisia kuvia. Keltainen, yksi ehdoton lempivärini, hiipii aina silloin tällöin salakavalasti sisustukseen. Annan sen hiipiä. Varsinkin auringonsäteiden lisääntyneen määrän myötä, se sopii tänne kuin nappi silmään.
Ehkä uskallan vähän myös vilauttaa keskeneräisyyttä. Hän on lähes valmis huivi, menossa lahjaksi puolivuosisadan ikään ennättäneelle anopille. Tällä hetkellä hän kuivuu vessassa pingotettuna retkipatjaan. Siis huivi, ei anoppi. Tapaatte myöhemmin, kun hän on toipunut käsittelystään ja uskaltaa tulla päivänvaloon (edelleen kyse huivista).
Otin sitten kotoisia kuvia. Keltainen, yksi ehdoton lempivärini, hiipii aina silloin tällöin salakavalasti sisustukseen. Annan sen hiipiä. Varsinkin auringonsäteiden lisääntyneen määrän myötä, se sopii tänne kuin nappi silmään.
 |
Ehkä uskallan vähän myös vilauttaa keskeneräisyyttä. Hän on lähes valmis huivi, menossa lahjaksi puolivuosisadan ikään ennättäneelle anopille. Tällä hetkellä hän kuivuu vessassa pingotettuna retkipatjaan. Siis huivi, ei anoppi. Tapaatte myöhemmin, kun hän on toipunut käsittelystään ja uskaltaa tulla päivänvaloon (edelleen kyse huivista).
