Vapun aloittelua ja kevään värejä

Tulipas pitkä tauko tästä kirjoittelusta. Olin muutaman viikon toisella paikkakunnalla työasioiden perässä, niin jäi täysin kuvaileminen ja blogin päivittäminen. Pääsiäinenkin tuli ja meni ja tietenkin kameran laturi jäi kotiin, joten sen kuvaaminen meni ohi suun.

Nyt ollaan kuitenkin jo vappufiiliksissä. Ekat munkitkin tuli tehtyä ja perinteiset palovammat hankittua, kuinkas muutenkaan. Kyllä munkit maistuu näin kerran vuodessa hyvältä.





Sisustukseen laitoin hieman väriä. Ehkä hieman myöhään innostuin tästä, mutta valkoinen on hyvin toiminut tähän saakka, kunnes aurinko alkoi paistamaan toden teolla. 






Ja lopuksi tiskirätit. Olen jäänyt niihin koukkuun. Niitä on niin helppo virkata tai kutoa illalla sohvalla istuessa ja tunnissa saa jo paljon aikaiseksi. Jokaisella sukulaisella ja ystävällä taitaa olla jo yksi jos toinenkin tekemäni rätti, niin vauhdilla niitä tulee. Pidän niistä myös omassa käytössä  paljon. Tietenkin se, että ne ovat pestäviä ja uudelleenkäytettäviä, mutta myös se, että ne näyttävät mukavimmilta kuin kaupan rätit. Ohjeista olen selannut ja kokeillut lähes kaikki, mitä olen käsiini saanut, mutta täältä olen löytänyt tähän asti parhaimman. Ohje on norjaksi, mutta kuvat kertoivat tarpeeksi, että pääsi kuviosta jyvälle :)






Tästä vapun viettoon, sitten. Iloisia juhlia kaikille! 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Sisällön tarjoaa Blogger.