Noku paleli

Muistatteko vielä, kun oli pakkasia? Niitä jääääätävän kylmiä, niin että ajatuksetkin jäätyivät matkalla aurinkoisempaan paikkaan. Eihän siitä edes ole kauaa, mutta nämä lumiloskaräntämitätuoltataivaaltatulee -kelit ovat jättäneet ne pakkaspäivät varjoonsa. Itseasiassa, nyt kun miettii, nehän oli ihan kivoja pakkasia. Niillä sai hyvällä omallatunnolla olla sisällä (koirakin sanoi itsensä irti lenkkeilystä muutaman pakkaspäivän jälkeen), ja neuloa vaikka tällaisia: 

Mitä:  Kämmekkäät (omasta päästä) 
Mistä: Roosa Louhittaren Luolan Tuulentytär ja vaaleanharmaa BC Garn Baby Alpaca
Miten:  Bambusukkapuikot 2,25
Miksi: Noku paleli



Minulle on kerääntynyt kaikki suvun ääreisverenkiertohäiriöisten geenit, koska varpaitani  ja sormiani palelee lähestulkoon aina. Kesät talvet. Puhumattakaan niistä neljä kertaa kylmemmistä kuin meidän pakastimessa -pakkasista. Siksi siis nämä kämmekkäät. Niitä pidinkin sitten yötä myöten käsissä. Ei palellut enää niin paljon.

Kämmekkäiden kaveriksi myös huivi. Itseasiassa kämmekkäät tehtiin huivista ylijääneestä langasta. No, kuitenkin.

Mitä:  Zilver-huivi (ilmainen ohje Ravelryssa)
Mistä: Vaaleanharmaa BC Garn Baby Alpaca
Miten:  Pyöröpuikot 3,0 (ehkä?)
Miksi: Noku paleli edelleen


Ensin ajattelin, että huivista tuli hassun pieni. Sinänsä, ei se pieni ole, mutta jos vertaa vaikka tähän aiemmin neulomaani huiviin, on tämä pieni. Huiviraukka olikin hetken lahjoitettavien korissa, kunnes koin vastuudekseni ottaa sen omaan käyttöön. Ja täydelliseen käyttöön se pääsikin! Keksin nimittäin, että tämä unelmanpehmeä huivi mahtuu täydellisesti paksun toppatakkini kauluksen alle ja kaulus mahtuu vielä kiinni. Ja niin kaikki olivat tyytyväisiä.



 Tuo BC Garn:n alpakkalanka on muuten pehmeää!!! Huh, ihan kuin jotakin pilvenreunaa neuloisi. Oli siinä tietenkin myös huonot puolensa. Se oli aikas löyhäkierteistä ja minun sekundabambupuikoilla, joiden päät ovat vähän niin ja näin terävät, tarttui tuo pilvenreunalanka milloin mihinkäkin väliin. Tai tipahti puikoilta. Ja neuloja sadatteli baby alpakat maan rakoon. Mutta koska vauva-alpakat lämmittivät tämänkin jääkalikan läpi niiden pakkaspäivien, annan kaiken anteeksi. Minä ja vauva-alpakat ollaan sujut.



- Sanna

Kehräyksen erävoitto

Oletteko koskaan kehränneet lankaa? En ollut minäkään ennen toissa viikonloppua (joo joo, eipäs huudella siellä tästä bloggaustahdista.) Alkuvuodesta huomasin, että Titityyssä oli tarjolla Louhittaren Luolan Tuulian pitämä kehräyskurssi. Minulla on ollut pitkään jo salainen - tai no, ei se mikään salainen enää ole, kun täällä siitä huutelen - haave, että joku kaunis päivä saan neuloa oman pihani lampaista itse työstämääni lankaa. Juu, on se aika romantisoitu. En tiedä, mitä seinän takana asuva taloyhtiön puheenjohtaja sanoisi, jos meidän asfalttipihalle vaivihkaa tupsahtaisi muutama lammas. Nyt on ainakin yksi vaihe siitä selvitetty, se kehrääminen. Ja sainpa Tuulialta vinkkejä myös itse kerimiseen ja raakavillan pesemiseen ja karstaamiseen. Mutta nyt siihen kehräämiseen.



Oikealla kauniisti kiedottuna vessapaperirullaan aivan ensimmäinen yritys kehräämisestä. Kierre meni siinä (Tuulian monista neuvoista huolimatta) väärään suuntaan. Että niin...Värttinällä ensimmäinen niin sanottu "onnistunut" tuotos. Sitä voi kuulemma kutsua taidelangaksi. Olen tyytyväinen. Muistikirjakin oli mukana. Kotona katsoin, mitä olin saanut aikaiseksi. Siellä luki otsikko, päivämäärä ja että materiaalina toimii esimerkiksi suomenlampaan villa.


Tässä kurssitoverin taidonnäyte värttinällä kehräämisen toisesta vaiheesta, siitä pelottavasta, kun penkistä pitää nousta ylös ja antaa langan ja kuidun kehrääntyä "itsestään". Huomatkaa, miten opin käyttämään ammattitermejä kurssilla. Hyvä, että se muistikirja oli siinä pöydällä.

Tuulia painotti kurssilla, että kehräys on laji, joka voi ottaa helposti fysiikan päälle haastavan asennon vuoksi. Kehräystä tulisi harjoitella hiljalleen, ei pitkiä aikoja kerrallaan eikä huonossa asennossa. No, arvatkaapa, mitä minä tein? Kolmen tunnin kehräyskurssin päätteeksi hiihdin vauhdilla kotiin, otin kurssikassista (johon saattoi ehkä eksyä lauantain pimeillä tunneilla muutama valmis lankakeräkin Titiyyn hyllyistä. Hups.*) värttinän ja kuitua esiin ja painoin menemään. Illan pimeille tunneille asti. Ai oliko niska ja hartiat jumissa, niin kuin Tuulia varoitteli? No oli. Ai opinko tästä, että kuuntele sitä fiksumpaa kerrasta? No opin. Huoh.

* olin tietenkin ensin maksanut langan, herranjestas.




Voin sanoa oppineeni kehräämään kurssilla. Enemmän opin kuitenkin siitä, mitä langalle tapahtuu ennen kuin se päätyy värjättynä kauniille vyyhdille kerittynä lankakaupan hyllyyn. Sitä lähdin kurssilta hakemaankin. Pohdin myös sitä, miten sama materiaali, joka langaksi kerittynä puikoilla tuntuu tutulta kuin omat taskut, voi tuntua niin vieraalta pelkkänä kuituna.

Vielä en luovu lankakaupoista tai valmiiksi kehrätyistä langoista, mutta voin sanoa kehränneeni itse lankaa. Siitä, miten se käyttäytyisi neuleena tai miltä se näyttää ja tuntuu, voi olla montaa mieltä. Mutta minulle tämä on erävoitto.




- Sanna 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Sisällön tarjoaa Blogger.